Uusi ilme ja verkkosivut yhdistykselle
WoMan ry on naisvaikuttajien järjestö, joka edistää aktiivisesti jäsentensä verkostoitumista työelämässä. WoManin jäsenet edustavat eri toimialoja ja ovat oman alansa vaikuttajanaisia. Vuonna 2016 yhdistys halusi uudistaa ilmettään ja nettisivujaan ja Havena valikoitui toteuttajaksi tarjouksen perusteella. Logosuunnittelussa lähdettiin liikkeelle verkostojen luomisesta, mikä on yhdistyksen ydintehtävä. Eri logoluonnosten joukosta jatkokehittelyyn valikoitui pallon muotoinen logo, jossa toisiaan risteävät viivat muodostavat timanttisia kuvioita. Keskellä on yhdistyksen nimen W-kirjain. Logosta tehtiin eri väriversioita ja versiot yhdistyksen pidemmällä ja lyhyemmällä nimellä. Yhdistykselle luotiin myös uuden ilmeen mukainen PowerPoint-pohja sekä käyntikorttipohja.
Sivusto rakennettiin WordPress-julkaisujärjestelmällä räätälöimällä valmiin ulkoasuteeman pohjalta. Sivustolle lisättiin mm. tapahtumakalenteri sekä blogipohja ajankohtaisia uutisia varten. Tärkeää oli saada myös lomaketoiminto, jolla voidaan helposti kerätä ilmoittautumisia tapahtumiin ja koota ilmoittatuneet listaksi ilman turhaa manuaalista työtä. Sivuston ulkoasussa hyödynnettiin uuden logon värimaailmaa. Tavoitteena oli raikkaat ja modernit sivut, jotka erottuvat edukseen. Havena on myös vastannut sivujen teknisestä ylläpidosta. Vapaaehtoisvoimin pyörivässä yhdistyksessä haasteena on usein vaihtuvat vastuuhenkilöt, joilla kaikilla on kiireensä myös omissa vaativissa töissään. Selkeä graafinen ohjeisto ja kirjalliset ohjeet sivujen päivittämiseen ovat auttaneet pitämään viestinnän selkeänä myös porukan vaihtuessa. Havena on myös tarvittaessa perehdyttänyt uusia ihmisiä sivuston käyttöön ja apua on aina saanut nopeasti ongelmatilanteissa.
Suosittelen lämpimästi Havenaa. Ystävällisen ja nopean palvelun lisäksi olemme saaneet erittäin selkeät ja toimivat sivut ja upean logon. Ja tukea aina tarvittaessa!
Netta Katajamäki, puheenjohtaja, WoMan ry
Asiakas
Vaikuttajaverkosto WoMan ry
Kategoria
Graafinen suunnittelu · Logo · Markkinointimateriaalit · Verkkosivut