Syystunnelmissa



Ystäväni mietti Facebookissa, miksi kaikki ovat alkaneet kysellä miten kesä meni vaikka kesää on vielä jäljellä. Tunnustan. Minäkin olen tullut kysyneeksi tuota jo monelta. Itse olen ollut kaksi kuukautta saaristossa poissa kotoa ja väistämättäkin paluu kaupunkiin tuntuu jonkun aikakauden loppumiselta ja uuden alkamiselta. Mutta eihän sen tarvitse olla huono asia.

Rakastan syksyä. Syksy on irti päästämisen ja uusien alkujen aikaa. Siinä on haikeutta, lohdullisuutta ja samalla paljon uutta energiaa. Ja kaikkia aisteja hivelevää tunnelmaa. Rakastan liedellä porisevan omenososeen tuoksua, lämpimiä syysvärejä, kirpeitä aamuja, kaiken kultaavaa ilta-aurinkoa, lehtikasojen kahinaa saappaiden alla.

autumn apples

Syksyisin kaupunki on täynnä kulttuuria ja iloisia jälleennäkemisiä ja toisaalla syksyinen metsä kutsuu rauhoittumaan ja reippailemaan. Puiden lehdet muuttuvat vähitellen säihkyväksi värimereksi, ikään kuin puut ilakoisivat vielä kerran ennen kuin valmistautuvat tulevaan talveen. Rakastan jopa pimeneviä iltoja ja sadetta. Mikä sen parempi syy sytyttää kynttilä ja nauttia kuppi teetä hyvän kirjan seurassa.

Samalla kun nautin kesäisistä keleistä, aloitin jo syysfiilistelyn keräämällä syksyisiä kuvia Pinterestiin. Jos sinäkin rakastat syksyä ja haluat osallistua tunnelmallisimman kuvaseinän kokoamiseen, kerro siitä minulle. Kirjoita osallistumistoiveesi minkä tahansa kuvan kommenttikenttään niin lähetän sinulle kutsun osallistua seinän kokoamiseen.

PS. Muista myös syystarjous! Uskallatko sinä tarttua unelmiisi ja tehdä niistä totta? Jos kaipaat tavoitteen kirkastamista tai rohkaisua siirtyä sanoista tekoihin, olen mielelläni tukenasi muutoksessa. Syyskuun loppuun asti ensimmäinen valmennustapaaminen 60 € (norm. 95 €). Varaukset info@havena.fi tai 045 125 1150 / Tiina.