Intohimo vai kutsumustyö?



"Nää menis nyt työpaikalle. Tai ei siellä oikeasti tehdä töitä, se on sellanen nautintopaikka. Siellä nautiskellaan ja käydään ihanilla kävelyillä. Sitä vaan sanotaan työpaikaksi.
" Näin leikki 4-vuotias poikani, tulevaisuuden työntekijä. Leikille on helppo nauraa, mutta mitä jos siinä onkin edes murunen totta. Mitä tapahtuisi jos yhä useampi suhtautuisi työhön enemmänkin nautintona kuin pakkopullana? Pitääkö olla kutsumusammatissa nauttiakseen työstä?

Lapsena ja nuorena kadehdin salaa niitä, jotka tiesivät jo alusta asti, mikä heistä tulee isona. Joillakin kutsumus tuntui olevan vahvempi kuin toisilla. Perinteisinä kutsumusammatteina on pidetty esimerkiksi opettajan, lääkärin tai sairaanhoitajan ammatteja, mutta yhtä lailla moni tietää jo koululaisena haluavansa kukkakauppiaaksi tai parturi-kampaajaksi. Minä en olisi voinut edes hakea ammattikouluun, koska minulla ei ollut hajuakaan siitä mitä halusin tehdä. Lukio toi sopivasti lisäaikaa etsintään, mutta ei sekään riittänyt. Menin yliopistoon, koska ei sielläkään tarvinnut vielä tietää mikä minusta tulee isona. Sehän on niin yleispätevä tutkinto, että voi tehdä mitä vaan. Vuodet kuluivat, työpaikat vaihtuivat enkä edelleenkään tiennyt mikä on kutsumukseni.

Viime aikoina on puhuttu paljon intohimoisesta suhtautumisesta työhön ja kehotettu etsimään omaa kutsumusta ja työn merkityksellisyyttä. Lauri Järvilehdon kirjassa Upeaa työtä! sanotaan, että kutsumus on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet. Thomas Carlyle sanoi jo viktoriaanisella ajalla: "Onnellinen on se, joka on löytänyt oman työnsä; älköön hän pyytäkö muuta onnea." Tuoreessa Hesarin kuukausiliitteessä Saska Saarikoski naureskelee sille, että kutsumusammattien tilalle on noussut intohimobisnes: jopa kaupan maksupäätteessä oli lukenut Passion for Payment, Intohimona maksuliikenne.

Harvemmin varmaan koululaisten ystäväkirjoissa lukee toiveammattina maksuliikenneasiantuntija, mutta se ei tarkoita etteikö siihen työhön päätyvä voisi tehdä sitä intohimolla. Meistä kaikista ei tule lääkäreitä tai toimittajia, mutta meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä töitä intohimolla, jos niin haluamme. Tärkeää ei ole itse ammatti, vaan asenne jolla työtä tehdään. Työnantajien
Passion
kannattaisi paremmin hyödyntää työntekijöiden intohimot eikä pusertaa liian ahtaalle prosessien ja tehtäväkuvausten muotteihin. Intohimot voivat olla yllättäviä ja arkisiakin. Itse rakastin edellisessä työpaikassani postittamista, siis osoitetarrojen lätkimistä kirjekuoriin. Se oli ihanaa vastapainoa aivoja kuormittavalle ajatustyölle ja toisaalta parhaimmat ideat syntyivät kun kädet pisti töihin. Jossain vaiheessa se kuitenkin kiellettiin minulta, ei kuulemma soveltunut konsultin tehtävänkuvaan.

Olen viimein ymmärtänyt, ettei minulle ole olemassakaan yhtä ainoaa kutsumusammattia. Olen aina ollut moniosaaja ja luulenpa, että olisin ollut onneton liian kapeassa uraputkessa. Olen usein puhunut työurastani ajelehtimisena negatiivisessa merkityksessä, ikään kuin olisin vasten tahtoani ajautunut erilaisiin tehtäviin ja työpaikkoihin. Yhtäkkiä yrittäjänä huomaan nauttivani ajelehtimisesta. Koskaan en voi tietää mikä mahdollisuus nurkan takana piileksii, mutta voin itse päättää tartunko siihen vai en. Voin tehdä mitä vaan (vaikka lätkiä tarroja kirjekuoriin), hyödyntää kaikkea osaamistani, oppia uutta ja muuttaa taas suuntaa, jos siltä tuntuu. Kääntöpuolella ovat epävarmuus ja välillä jossain päin kehoa läikähtävä pelko tulevaisuudesta, mutta niidenkin kanssa on oppinut elämään, kun toimii luottamuksesta käsin.

Olen viime aikoina kuullut samaa monilta yrittäjäystäviltäni. Hallittu ajelehtiminen, monialaisuus ja ennakkoluuloton tilaisuuksiin tarttuminen tuntuu olevan monen intohimo. Eräs yrittäjänä toimiva ystäväni sanoi, että voisi kyllä mennä vielä toiselle töihin, jos tarpeeksi houkutteleva työ löytyisi. Toistaiseksi en ole nähnyt Hesarissa ilmoitusta vapaasta paikasta työnohjaaja-kirjailija-raakaruokakokille. Itsensä työllistäjän on helpompi toteuttaa intohimojaan.

Tää menis nyt töihin. Se on sellanen paikka missä nautiskellaan. Siellä yritetään paljon, mutta onneksi aina välillä myös onnistutaan.