Uudenvuoden tunteita



Vuosi vaihtui ja taas on ilotulitusten saattelemana lähetetty matkaan lupauksia paremmasta elämästä. Monelle vuoden vaihtuminen on pakollinen väliarvioinnin paikka ja sopiva ajankohta ottaa uusi suunta kohti terveellisempää elämää. Miksi sitten niin moni lupaus jää täyttymättä? Miksi itselle tehdyt lupaukset on niin helppo rikkoa?

Moni haluaa kertoa lupauksensa ääneen ja pyytää jotain ystävää ”vahtimaan” lupauksen toteutumista. Usein perusteluna on, että toiselle on helpompi pitää lupauksia kuin itselle. Mutta eikö juuri itselle tehty lupaus ole se kaikkein arvokkain? Jos todella arvostaa itseään ja omaa hyvinvointiaan, lupauksen pitämisen luulisi olevan helppoa. Ehkä ongelmana onkin, että olemme liian ankaria itseämme kohtaan ja vaadimme itseltämme liikoja. Muutoksen pitäisi tapahtua heti ja kun niin ei käy, lannistumme ja luovutamme liian helposti.

Minulla ei ole tapana tehdä uudenvuodenlupauksia enkä tehnyt niitä tälläkään kertaa. Lupausten sijaan päätin, että tulen kokemaan tänä vuonna paljon onnistumisen ja onnen tunteita. Lupauksissa on aina kyse muutoksesta. Olemme tyytymättömiä johonkin asiaan ja haluamme tehdä jotain toisin. Ehkäpä ongelma piileekin juuri siinä, että pukemalla toiveemme ja tavoitteemme lupauksen muotoon, ne jäävätkin pelkiksi lupauksiksi. Sen sijaan keskittymällä niihin tunteisiin, joita haluamme elämässämme kokea, saatamme melkein huomaamattamme saada aikaan muutoksen jos toisenkin.

Oioin hieman polkuja ja hyppäsin suoraan tunteisiin, mutta tässä resepti toimiviin lupauksiin, jos haluat vielä hioa omiasi: Kysy itseltäsi minkä asian haluaisit olevan toisin. Mieti tarkkaan lähteekö halu muutokseen todella sinusta itsestäsi vai jonkun muun tai ympäristön painostuksesta. Varmistu siitä, että todella itse haluat muutosta ja kyse on jostain mihin pystyt itse vaikuttamaan. Nyt kysy itseltäsi, miten haluat asian olevan eli mikä on tavoitteesi. Lausu tavoite preesensissä, ikään kuin se olisi jo totta, ja jätä pois EI-sanat. Keskitä ajatuksesi siihen, mikä elämässäsi on toisin, kun olet päässyt tavoitteeseesi. Mistä tiedät, että tavoitteesi on toteutunut? Ja nyt se ratkaiseva kohta: Miltä sinusta tuntuu, kun elät tavoitteesi mukaista elämää? Nyt olet löytänyt ne tunteet, joita haluat lisätä elämääsi. Nuo tunteet kirkkaana mielessäsi, mieti mikä auttaa sinua pääsemään haluamaasi lopputulokseen. Mitä askelia sinun on otettava? Mitä voit tehdä jo tänään? Vaikka se kuulostaakin kliseiseltä, tavoitetta kohden mennään pienin askelin ja välillä otetaan askeleita taaksepäin. Ole siis itsellesi armollinen. Onnea matkaan!

Facebookissa pyöri ennen vuodenvaihdetta oheinen hauska kuva, jonka mukaan kolme ensimmäistä
New Year
sanaa, jotka erotat kirjainsekamelskasta, tulevat elämääsi tulevana vuonna. Minun silmiini osuivat ensimmäisenä sanat Money, Freedom ja Intelligence. Toivotan nämä asiat ilolla tervetulleiksi elämääni. Aloittava yrittäjä(kin) tarvitsee rahaa ja yrittäjyys tuo myös mukanaan paljon vapautta. Yrittämisessä ja valmentamisessa tarvitaan älliä ja älykkyyttäni ruokkii myös se, että saan tehdä rakastamaani työtä ja olla tekemisissä upeiden ihmisten kanssa.

Loisteliasta vuotta 2013!
Tiina