Tuskastumista taiteen puolesta



Osallistuin eilen Tampereella Arvokas työelämä -seminaariin, joka on yksi konkreettinen hanke hallituksen työelämän kehittämisstrategiassa. Arvokas työelämä -prosessin tavoitteena on edistää taidelähtöisten menetelmien hyödyntämistä työelämän ja liiketoiminnan kehittämisessä. Itsekin käytän valmennuksissani paljon luovia menetelmiä, ja lähdin suurella mielenkiinnolla kuuntelemaan miten eri taidepohjaiset menetelmät on otettu yrityksissä vastaan. Päivän aikana kokemani tunteet kuvaavat hyvin asioiden tilaa ja selittävät tämän kirjoitukseni hieman saarnaavan sävyn: myötähäpeä, ärtymys, huoli, epäusko.

Ensin hyvät uutiset. Tilaisuuden pääpuhujan professori Giovanni Schiuman esitys oli inspiroiva. Professori Schiuma on tutkinut sitä, miten taiteen avulla voidaan luoda lisäarvoa liiketoimintaan, aina henkilöstön inspiroimisesta liiketoiminnan strategiseen kehittämiseen. Schiuma kiteytti nykypäivän organisaatioiden menestyksen avaimet kuuteen E:hen: Experience, Emotions, Energy, Ethics, Environment, Engagement. Jokaisen osa-alueen kehittämisessä voidaan hyödyntää taidetta. Professori Schiuma perusteli taiteen paikan yritysmaailmassa ihailtavan yksinkertaisesti: ”Ajatelkaa elämää ilman taidetta ja kulttuuria? Miksi sitten haluaisitte tehdä työelämästänne niin kuivaa?”

Jutellessani aamukahveilla taidelähtöisten palvelujen tarjoajien kanssa, lähes kaikki valittivat miten haastavaa on päästä yrityksiin sisään ja vakuuttaa toimitusjohtajat palvelun hyödyllisyydestä. Toteutukseen asti viedyistä projekteista oli rohkaisevia kokemuksia, mutta jalan saaminen oven väliin on työn ja tuskan takana. Niinpä moni meistä varmasti odotti paljon toimitusjohtajapaneelilta. Nyt olisi mahdollisuus kysyä suoraan päätöksentekijöiltä, millä heidät saadaan vakuuttumaan.

Mikä pettymys! Paneelissa istui neljä miestä, joista valtaosa suurta ikäluokkaa edustavia. En tiedä oliko syynä tilaisuuden järjestäjän huono briiffaus vai pelkkä välinpitämättömyys, mutta eräs panelisteista ei tainnut edes tietää mikä tilaisuuden aihe oli ja keitä kuulijat olivat. Hän puhui taiteiden sponsoroinnista ja piti meitä ilmeisesti rahaa ruinaavina kulttuurintekijöinä. Kysyttäessä mitä taidelähtöinen menetelmä panelisteille tarkoittaa, hän spontaanisti ilmoitti ettei ole koskaan kuullutkaan kyseisestä asiasta. Kuitenkin juuri hän painotti puheenvuorossaan sitä, miten tärkeää palveluntarjoajan on tehdä kotiläksynsä ja ottaa selvää yrityksestä aina toimitusjohtajan henkilökohtaisia mieltymyksiä myöten. Voi kun hän itse olisi noudattanut ohjettaan ja ottanut selvää minne oli tulossa puhumaan.

Lähes kaikki lähestyivät taidetta omissa yrityksissään omien mieltymystensä kautta. "No meillä tuetaan musiikkia, koska itse olen musiikkimiehiä." Yksi heistä kiteytti ongelman surulliseen stereotypiaan: "Ei kannata tulla esittelemään jotain kulttuuriprojekteja viisikymppiselle toimitusjohtajamiehelle, jonka intohimona on jääkiekko." Lähes kohtalon oikusta eturivistä nousi nelikymppinen lätkää pelaava Nokia-insinööri, joka oli juuri toteuttanut lapsuuden haaveensa ja päässyt opiskelemaan teatterikorkeaan. Kiitos sinulle, että ravistit luutuneita stereotypioita ja onnittelut, että uskalsit toteuttaa unelmasi!

”Meidän yritys tunnetaan siitä, että meillä tuetaan tietynlaista taidetta. Se on osa meidän organisaatiokulttuuria. Meille on turha tulla tarjoamaan mitään sellaista taidetta, joka ei sovi meidän organisaatiokulttuuriin.” Ja sitten perään lista kaikista kyseisen johtajan omista mielenkiinnon kohteista. Ihanko totta teillä kaikki kuuntelee samaa musiikkia tai harrastaa samoja asioita? Ja jos asia todella on niin, se muistuttaa pelottavalla tavalla heimoutumista, josta Jani Kaaro ansiokkaasti kirjoitti Helsingin Sanomissa. Se ei edistä kehitystä eikä saa aikaan innovaatioita. Kehitystä tapahtuu, kun uskaltaa rikkoa rajoja ja tehdä asiat toisin. Kokeilla jotain uutta ja mennä pois mukavuusalueelta.

Tunsin suurta myötätuntoa kaikkia salissa istuneita luovien alojen yrittäjiä kohtaan, sillä meille kaikille oli selviämässä karu totuus. Vastapuolella ei istukaan kunnioitusta ja lievää pelkoa herättävä viisas ja kaikkitietävä Yritysjohtaja, vaan pelokas ja ennakkoluuloinen oman egonsa turvaan kääriytynyt Liikemies. Organisaatiokul
art
ttuuri ei ole yhtä kuin johtajan kulttuuri. Hyvä organisaatiokulttuuri on sellainen, joka rakentuu yhteiselle arvopohjalle erilaisuutta kunnioittaen. Hyvässä organisaatiossa juhlitaan sitä, että olemme erilaisia ihmisiä ja hyödynnetään jokaisen oma osaaminen ja potentiaali. Erilaisten ajatusten yhteentörmäyksestä syntyy usein helmiä.

Taiteen hyödyntäminen organisaatioissa ei tarkoita sitä, että annetaan henkilöstölle kulttuuriseteleitä, ripustetaan neukkarin seinään taidetta tai sponsoroidaan kamariorkesteria. Se on kyllä osa sitä, mutta vain pintaraapaisu. Taiteiden hyödyntäminen parhaimmillaan avaa uusia näkökulmia, tuottaa innovaatioita, kehittää vuorovaikutusta ja saa aikaan näkyviä tuloksia. Taiteen avulla saamme käyttöön koko aivokapasiteettimme, ei vain järjellistä ajattelua, vaan kosketamme myös alitajuntaa ja tunneälyämme.

Toimitusjohtaja, ole rohkea ja uskalla kokeilla jotain uutta. Anna henkilöstöllesi mahdollisuus löytää uusia näkökulmia ja oivaltaa jotain ainutlaatuista. Ja hyvät kollegat, luovien alojen rohkeat edelläkävijät, uskaltakaamme tarjota palvelujamme myös niille lätkää pelaaville miestoimitusjohtajille. Muuttakaamme maailmaa yksi pieni askel kerrallaan.