Empatia on vaikea laji

Miten empatia ja sympatia eroavat toisistaan? Suuresti arvostamani tutkija ja kirjailija Dr. Brené Brown selittää sen loistavasti alla olevassa lyhytanimaatiossa. Kun kerrot toiselle kohtaamastasi surusta tai huolesta, empaattinen kuulija on valmis kokemaan ja jakamaan tunteesi yrittämättä arvottaa, vähätellä tai ratkaista ongelmaa puolestasi. Todellinen empatia on siis hyväksyvää läsnäoloa, välittävää kuuntelua, aitoa yhteyttä ja luottamuksesta kumpuavaa heittäytymistä toisen tunteeseen. Sympatiaa ilmaiseva ei taas täysin asetu toisen asemaan vaan ajattelee olevansa avuksi yrittämällä ratkaista ongelman tai löytää siitä jotain positiivista. Sympatia on keino suojautua siltä haavoittuvuudelta ja epämukavuudelta, jota toisen ikävän tilanteen ja tunteen kohtaaminen ja jakaminen, eli todellinen empatia, edellyttää.

Lue lisää..

"Onko kello vielä pitkään kahdeksan?"

Tik tik tik.. Tuossa se raksuttaa muistuttamassa. Ai mistäkö? Siitä, että on kiire, olen myöhässä, en ole ehtinyt tehdä kaikkea, en ehdi, en saa aikaan, pitäisi jo olla siellä, tuolla ja täällä. Rakas aika, se vaan kulkee eteenpäin ja minä yritän pysyä mukana. Taas tuhlasin minuutin elämästäni turhaan haahuiluun.

Nykyään puhutaan paljon kiireestä ja sen aiheuttamasta stressistä. Kiirettä yritetään kesyttää erilaisilla ajanhallintakeinoilla. Ikään kuin kiire olisi joku sairaus, joka tarttuu etenkin työssä käyviin perheellisiin ja sille ei sitten voi muuta kuin yrittää taltuttaa erilaisilla poppakonsteilla. Lopullista parannuskeinoa kun ei ole vielä löydetty.

Lue lisää..

Syksyisin elämä alkaa alusta

Takana on upea lämmin kesä ja alkusyksykin on saatu nauttia lähes kesäsäistä. Tällä viikolla onkin sitten kaivettu kaapeista lämpimämpiä vaatteita ja sadepilvet ja kovat tuulet ovat muistuttaneet lähestyvästä talvesta. Oheinen kuva on otettu Kaivopuistossa maanantaina 23.9.2013. Siinä on melko dramaattinen tunnelma, mutta onneksi Uunisaaresta kajastava lämmin valo kutsuu kuin majakka turvalliseen satamaan. Kuvaa ottaessani, kädet kohmeessa, mieleeni pulpahti the Great Gatsbyn legendaarinen lausahdus: "Life starts all over again when it gets crisp in the fall." Syksy todellakin tuntuu uudelta alulta, jopa enemmän kuin vuodenvaihde.

Alkusyksy on useimmille energistä aikaa. Akut on ladattu, aurinko hellii vielä suurimman osan aikaa ja intoa riittäisi vaikka mihin. Kuntosalit ja harrastusryhmät täyttyvät ja elämät laitetaan uuteen uskoon. Mutta kun mennään kohti kirpeämpää ja pimeämpää kautta, silloin otetaan tosissaan mittaa mielen hallinnasta. Voittaako positiivisuus vai valtaavatko tummat pilvet taivaan lisäksi myös mielen. Kesä on enää vain haikea muisto ja edessä on pitkä pimeä ja kylmä jakso. Miten siitä selviäisi?

lifestartsover

Lue lisää..

Varoitus: marraskuussa on liikkeellä pakkoneuloosia!

Nyt saadaan taas kokea syystalven riemuja kotimaisittain, kun vesi- ja räntäsade piiskaa harmaita katuja ja koko ajan on pimeää. Marraskuu saattaa monelle olla koettelemusten kuukausi ja yksi jos toinenkin viettäisi sen mieluusti jossain lämpimässä ja valoisassa paikassa. Mutta marraskuussa on myös toinen puoli, jos sille vain antaa mahdollisuuden.

Joka vuosi loka-marraskuun vaihteessa minuun iskee sitkeä joukko tauteja, joille ei vain mahda mitään. En nyt puhu flunssakaudesta, vaan pakkoneuloosista ja pakkovirkkuloosista. Ja mitä lähemmäs joulua mennään, niiden jälkitautina iskee pahanlaatuinen pakkoaskarteloosi ja puuskittainen kokkailu- ja leivontayskä.
Crochet

Marraskuu on se kuukausi, kun kaivetaan esiin viime vuoden pakkoneuloosin kourissa kudotut villasukat, sytytetään kynttilät, juodaan paljon teetä ja käperrytään kissamaisesti sohvan nurkkaan lankakerien kanssa. Eipä paljon haittaa, että ulkona sataa ja tuulee. Huonoa säätäkin voi uhmata päästäkseen pakkoneulootikon apteekkin eli lankakauppaan. Osa viime kauden töistä on kesken, mutta apteekin värikkäät hyllyt houkuttelevat kokeilemaan uusia lääkkeitä tähän ihanaan tautiin.
Lue lisää..

”En ajattele mitään, minulla on muuten vaan suu kiinni”

Kaikki pienten lasten vanhemmat tietävät, miten lapset tuovat meissä esiin uusia puolia – eikä aina niitä kaikkein positiivisimpia. Itse olen ollut aina hyvin rauhallinen, mutta jostain syystä kolmevuotias poikani saa minusta välillä esiin alkukantaisen huutajan ja tiuskijan. Lapset ovat tosi hyviä venyttämään hermojamme aina katkeamispisteeseen asti. Pahin tunne on se syyllisyys, joka iskee heti kun olet vajonnut itse lapsen tasolle.

Itse asiassa lapsen tasolle vajoaminen on juuri se, mitä tulisikin tehdä noissa tilanteissa – ei henkisesti, vaan fyysisesti. Usein kyse on siitä, että lapsi ei koe tulevansa kuulluksi. Jos viitsisi polvistua lapsen tasolle, katsoa silmiin ja kysyä rauhallisesti mitä asiaa lapsella on, voi olla että tilanne menisi ohi nopeasti ja helposti. Ehkä kyse olikin siitä, että olit luvannut lapselle jotain, minkä nyt kiireessä unohdit, etkä kuule, kun lapsi yrittää muistuttaa asiasta ja kiukuttelee, kun et huomaa. Varsinkin lasten kohdalla oletamme liian usein mikä on vialla, sen sijaan että kysyisimme lapselta itseltään.

mindfulness

Lue lisää..