Päästä irti raskaasta taakasta



Meistä jokainen kantaa mukanaan jonkinlaista henkistä painolastia, mutta joillakin kivireen koko tuntuu kasvavan nopeammin sietämättömiin mittasuhteisiin kuin toisilla. Joillakin tuntuu olevan enemmän taipumusta takertua ikäviin tapahtumiin, koettuihin vääryyksiin, vastoinkäymisiin ja menneisyydessä tehtyihin virheisiin. Lopulta taakka on niin iso ja raskas, ettei sen takaa näy enää polkua saati että jaksaisi ottaa askeltakaan. On aika heittää pois turhiksi käyneet marttyyrin viitat, katkeruuden kaavut ja suruhunnut, ja hellittää otetta kivireestä.

Valmennuksessa keskitytään tulevaisuuteen ja etsitään voimavaroja ja rakennuspalikoita onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Välillä on kuitenkin suunnattava katse taaksepäin ja tunnistettava ne asiat, jotka estävät meitä menemästä eteenpäin. Irti päästäminen menneistä asioista, ihmisistä tai ajattelumalleista, jotka eivät enää palvele omaa hyvinvointia ja kasvua, on edellytys muutokseen. Usein irti päästäminen tarkoittaa anteeksi antamista, joko itselle tai toisille. Toisinaan riittää, että hyväksyy asian juuri sellaisena kuin se on. Ensimmäinen askel on tunnistaa ja tunnustaa, että ylipäätään on jotain irti päästettävää.

Tässä yhtenä päivänä kuunnellessani erään ystäväni rämpimistä negatiivisten ajatusten rämeikössä, mieleeni tuli tarina, jonka luin poikani iltasatukirjasta. Jon J. Muthin Pandan zentarinoita on kauniisti vesiväritöin kuvitettu lastenkirja, jossa viisas panda kertoo kolmelle lapselle opettavaisia tarinoita. Tarinat ovat pienelle lapselle vielä vaikeasti aukeavia, mutta ehkäpä ne onkin tarkoitettu kirjaa lukevalle aikuiselle ajattelun herättäjäksi. Ystäväni ainakin pysähtyi tarinan kuullessaan pohtimaan, olisiko aika laskea raskas taakka ja päästää irti ajatuksista, jotka eivät enää palvele omaa tai muidenkaan hyvinvointia. Tarinoissa on voimaa, ja siksi haluan jakaa tämän tarinan teille kaikille.

Raskas taakka

”Kaksi kiertelevää munkkia saapui kaupunkiin. He näkivät, miten nuori nainen odotti pääsevänsä astumaan alas kantotuolista. Sateen jäljiltä maassa oli syviä lätäköitä, eikä hän olisi päässyt niiden yli tahrimatta silkkiviittaansa. Hän istui paikoillaan näyttäen vihaiselta ja kärsimättömältä. Hän sätti palvelijoitaan. Heillä ei ollut paikkaa, mihin laskea paketit, joita he kantoivat hänelle, joten he eivät pystyneet auttamaan h
JonJMuth
äntä lätäköiden ylitse.
Nuori munkki katsoi naista. Hän ei sanonut mitään vaan käveli vain ohitse. Vanha munkki nosti naisen yllättäen selkäänsä, ja kantoi tämän lätäköiden ylitse ja laski maahan niiden toisella puolella. Nainen ei edes kiittänyt vanhaa munkkia. Hän vain työnsi tämän menemään ja häipyi.
Heidän jatkaessa matkaansa oli nuori munkki alakuloinen ja ajatuksissaan. Muutamien tuntien kuluttua ei hän enää voinut pysytellä hiljaa vaan sanoi: ”Tuo nainen oli itsekäs ja epäkohtelias, mutta sinä nostit hänet selkääsi ja kannoit häntä! Eikä hän edes kiittänyt sinua!”
”Minä laskin naisen maahan jo monta tuntia sitten, vanha munkki vastasi. ”Miksi sinä kannat häntä vieläkin mukanasi?” –
vanha zenbuddhalainen tarina, tämä versio on kirjasta Pandan zentarinoita, Jon J. Muth, (suomentanut Lauri Porceddu).

Jos tarina herätti sinussa jotain kaikuja omasta elämästäsi, voit tehdä seuraavan harjoituksen:

Kirjoita kantamasi henkiset taakat – ikävät tunteet, negatiiviset ajatukset, kokemasi vääryydet - erillisille paperinpaloille tai halutessasi vielä ”painavamman” kokemuksen, kirjoita ne kiviin. Laita kivet reppuun tai paperinpalat vaikka lompakkoon. Kun olet aikasi kantanut taakkaasi, pohdi palvelevatko kirjoittamasi asiat sinua enää. Voisitko kenties luopua niistä, edes osasta. Vasta kun tunnistat pitäväsi turhaan kiinni jostain ajatuksesta tai tunteesta, voit päästää siitä irti. Heitä kivet mereen tai polta paperit. Tee tilaa jollekin uudelle, kevyemmälle, paremmalle.