"Onko kello vielä pitkään kahdeksan?"



Tik tik tik.. Tuossa se raksuttaa muistuttamassa. Ai mistäkö? Siitä, että on kiire, olen myöhässä, en ole ehtinyt tehdä kaikkea, en ehdi, en saa aikaan, pitäisi jo olla siellä, tuolla ja täällä. Rakas aika, se vaan kulkee eteenpäin ja minä yritän pysyä mukana. Taas tuhlasin minuutin elämästäni turhaan haahuiluun.

Nykyään puhutaan paljon kiireestä ja sen aiheuttamasta stressistä. Kiirettä yritetään kesyttää erilaisilla ajanhallintakeinoilla. Ikään kuin kiire olisi joku sairaus, joka tarttuu etenkin työssä käyviin perheellisiin ja sille ei sitten voi muuta kuin yrittää taltuttaa erilaisilla poppakonsteilla. Lopullista parannuskeinoa kun ei ole vielä löydetty.

The bad news is time flies, the good news is you're the pilot.

Katsohan tuota kelloa. Luuletko että se tikittää eri tahtiin eri ihmisillä? Mitä jos juuri sinulla on käynyt huono tuuri ja sinun kellosi käy puolet nopeammin kuin sillä työkaverilla, jonka deadlinet eivät koskaan ylity vaikka hän ei istukaan iltoja koneen ääressä. Eihän sinulla ole mitään mahdollisuuksia yltää samaan, jos sinun minuuttisi on vain puolet toisen minuutista. Niin.. joskus on vaikea myöntää, että aika kulkee samoin kaikkialla ja kohdata se tosiasia, että kiire on usein itse aiheutettua.

Time has a wonderful way of showing us what really matters.

Kiire on vain tunne. Sitä minäkin olen hokenut monet kerrat puhuttaessa ajanhallinnasta. Tottahan se on, mutta silti en kehottaisi heti ensimmäisenä laukomaan sitä kaverille joka on hukkumassa töihin ja miettii miten saisi vietyä lapset harrastuksiinsa kolmeen eri paikkaan samaan aikaan. "Kuule, ei sinulla oikeasti ole kiire, se vaan tuntuu siltä." Tai voit toki yrittää, jos et pelkää saavasi mustaa silmää. Tunne on aina reaktio johonkin sisäiseen tai ulkoiseen ärsykkeeseen. Kiireen tunne syntyy, kun tekemisen määrä ylittää oman henkilökohtaisen sietokyvyn rajan. Jokaisella on oma yksilöllinen ja vaihteleva sietokyky siihen, kuinka paljon voi tehdä asioita samanaikaisesti tai peräjälkeen ja kuinka paljon vastuuta ja aikatauluja pystyy tai haluaa ottaa vastaan. Jos todella haluaa päästä kiireen tunnusta eroon, on tunnistettava (tai valittava) missä oma raja menee, ja tehdä muutoksia sen mukaan: opetella sanomaan EI, priorisoimaan, delegoimaan ja hyväksymään keskeneräisyyttä.

You always have time for the things you put first.

Kiire voi olla myös valinta. Joskus voin tarkoituksella valita kiireen, jos uskon, että se johtaa johonkin hyvään. Jos koen jonkun asian tärkeäksi, olen valmis myös sietämään pientä kiireen tuntua sen edistämiseksi. Itse saan usein enemmän aikaan pienen paineen alla. Mutta en koskaan halua valita kiirettä pysyväksi olotilaksi. Se on minun valintani.

Vaikka väliaikaisesti kiire onkin ok, turhasta oman mielen aiheuttamasta kiireestä olisi hyvä päästää irti. Sain tästä taas muistutuksen tänä aamuna. Vaikka minulla ei ollutkaan mitään sovittua tapaamista ja itse päätän työajoistani, aloin hoputtamaan lasta, että ehditään, ettei tule kiire, ettei myöhästytä. Lapsi katsoi minua pitkään ja kysyi: "Ai myöhästytä mistä? Mihin meillä on kiire? Mihin pitäisi ehtiä?". En osannutkaan yhtäkkiä vastata. Olin luonut kiireen tunteen vain pelkästään sen olettamuksen varaan, että arkiaamuna kuuluu olla kiire. Pysähdyin jälleen kerran miettimään, millä fiiliksellä haluan aloittaa oman ja lapseni päivän. Jälleen kerran valinta, johon voin vaikuttaa.

In the end, it's not the the years in your life that count, it's the life in your years.

Lapsen aikakäsitys on erilainen kuin aikuisen. Oma poikani sanoo aina menneistä asioista, että ne tapahtuivat eilen. Siitä huolimatta oliko se eilen vai viime viikolla. Viime aikoina olen kuullut useasti myös kysymyksen: "Onko kello vielä pitkään kahdeksan?" (kahdeksalta on nukkumaanmenoaika) ja "Onko se pitkä vai lyhyt aika?" (jäljellä oleva leikkiaika ennen nukkumaanmenoa). Lapselle tärkeää on se hetki, jota parhaillaan eletään. Ja niin sen tulisi olla myös aikuisella. Kun lupasin pojalle viisi minuuttia leikkiaikaa, riemastunut vastaus oli: "Vau, viisi minuuttia, sehän on tosi paljon!". Jos todella elää hetkessä, keskittyen täysin tekemäänsä, viisi minuuttiakin on aivan riittävä aika mihin vaan.

Don't stumble over something behind you.

Aika on myös ystävä. On lohdullista ajatella, että aina tulee uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Vaatii taitoa kävellä elämässä etuperin, katsomatta jatkuvasti taakseen ja takertumatta menneisiin. Mutta jos onnistuu pysyttelemään tämän hetken taikapiirissä ja kävelee rohkeasti eteenpäin, ei voi kompastua takana oleviin esteisiin.

Hei, mutta nyt täytyy lopettaa jaarittelu, tuli kiire.