Miksi enemmän on vähemmän



treesMeNaiset haastatteli minua tuoreimpaan lehteensä siitä, miksi nykypäivänä on niin vaikea tietää mitä pitäisi elämällään tehdä. Jutun löydät linkkinä alta, mutta ajattelin vielä jatkaa hieman tuon aiheen pohtimista ja kertoa tutkimuksesta, johon artikkelissa viittaan. Psykologi Barry Schwartz on kirjoittanut kirjan The Paradox of Choice - Why More Is Less (Harper Perennial 2004), jossa hän väittää, että vaurastuneiden maiden käsiin räjähtänyt ongelma on valintojen paljous, joka aiheuttaa ihmisille tyytymättömyyttä ja ahdistusta. Hänen ja monien muiden psykologien mukaan, mitä enemmän meille annetaan vaihtoehtoja, sitä vaikeampaa on valitseminen ja sitä enemmän ahdistumme. Samaan aikaan meissä asuu syvällä ajatus, että vapaus on yksi hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimmistä peruspilareista.

Liiat valinnan mahdollisuudet johtavat lamaantumiseen

Tutkimuksiin pohautuen Dr. Barry Schwartz vetää yhteen neljä asiaa, jotka aiheuttavat tyytymättömyyttä vaihtoehtojen viidakossa. Ensimmäinen asia on katuminen. Kun vaihtoehtoja on valtavasti, on helpompi katua päätöstään. Mitä enemmän on vaihtoehtoja, sitä helpompi on ajatella, että muissa vaihtoehdoissa olisi ollut parempia ominaisuuksia. Varsinkin perfektionistit katuvat usein valintojaan, sillä he haluavat varmistua siitä, että omat valinnat ovat täydellisiä. He myös helposti vertailevat valintojaan muiden tekemiin valintoihin. Toinen asia on vaihtoehtoiskustannukset. Se viittaa niihin hukattuihin mahdollisuuksiin, joita jätämme väliin etsiessämme sitä parasta vaihtoehtoa. Kolmas asia on liian korkeat odotukset. Schwartz esittää TED-puheessaan hauskan pilapiirroksen, jossa todetaan: ”Kaikki oli paremmin silloin kun kaikki oli huonommin." Sillä hän haluaa sanoa, että kun vaihtoehtoja oli vähemmän, oli todennäköisempää tulla positiivisesti yllätetyksi. Nykyään vaihtoehtoja on niin paljon, että odotuksemmekin ovat nousseet pilviin, ja positiivisten yllätysten sijaan koemme useimmiten pettymyksiä, ettei tekemämme valinta ollutkaan niin hyvä kuin odotimme. Viimeinen asia on epäonnistumisen tunne ja itsensä syyttely. Kun valinnan mahdollisuuksia on niin paljon, on helppo syyttää itseään väärästä valinnasta, jos asiat eivät menekään niin kuin halusi. Helpoin tämä on mieltää esimerkiksi jonkin tuotteen kohdalla. Jos olisi tarjolla vain yksi puhelinmalli, ja se olisi huono, olisi helppo syyttää puhelimen tekijää huonosta tuotteesta tai todeta, että maailma vaan on tällainen. Kun puhelimia on ziljoona erilaista, etkä ole tyytyväinen valintaasi, syytät itseäsi: olisi pitänyt ottaa paremmin selvää, olisi pitänyt valita toisin. Jos syyllistämme itseämme noinkin triviaaleista asioista, mitä sitten tapahtuu tärkeämpien elämänvalintojen (työ, perhe, koulutus) kanssa?

Kohtuus kaikessa

Vaurailla mailla valinnan vapaus todellakin voi muodostua valintojen vankilaksi. Toisaalta vastakkaisessa päässä ovat maat, jossa esimerkiksi köyhyys tai uskonto rajoittaa valintoja ja vapautta niin, ettei sitäkään voi onneksi kutsua. Tutkijat eivät ole vielä (tietääkseni) löytäneet vastausta siihen, mikä olisi sopiva määrä vapautta ja valintoja, joka takaisi tasapainoisen ja onnellisen elämän. Ehkäpä se on yksilö- tai kulttuurisidonnaista. Mitä sitten itse voit tehdä? Ainakin turhien valintojen ja vaihtoehtojen karsiminen auttaa hetkellisesti. Päätä, mikä on niin tärkeä valinta, että siihen kannattaa käyttää aikaa ja vertailla vaihtoehtoja, ja milloin kannattaa vaan tarttua ensimmäiseen sopivaan. Omat henkiset ja fyysiset resurssimme määrittävät myös, kuinka hyvin jaksamme seikkailla valintojen viidakossa. Mieti esimerkiksi kauppareissujasi: Kun sinulla on aikaa ja olet levännyt, jaksat tutustua uusiin tuotteisiin ja tehdä vertailua, ja kun olet väsynyt, kiireinen ja stressaantunut, tartut herkemmin siihen tuttuun ruisleipäpakettiin. Stressitilanteissa onnistumme usein automaattisestikin rajoittamaan turhia valintoja helpottaaksemme tilannetta edes vähän.

Viime aikoina olen monessa kohtaa miettinyt, onko valinnan vapauden arvo yhteiskunnassamme liiankin korostunut. Esimerkiksi pyrkimys vähentää vammaisten ja vanhusten laitoshoitoa on sinänsä hieno asia, mutta ei valintojen vapaus - esimerkiksi vapaus asua yksin - lisää välttämättä sairaan tai yksinäisen hyvinvointia ja tuo turvaa. Jokin aika sitten ET-lehdessä (jota luen Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten liitossa äänilehtenä) oli hieno juttu muistisairaasta vanhuksesta ja hänen tyttärestään. Jutussa tytär kertoi, että oli pelännyt, kun äidin piti muuttaa rakkaasta ja pitkäaikaisesta kodistaan palvelutaloon, mutta huomasi sitten, että äiti oli onnellisempi palvelutalossa: siellä oli turvallisempaa, pienessä huoneessa eläminen oli hallitumpaa ja selkeämpää, ja juttuseuraa löytyi aina kun vaan astui ovesta ulos. Siis vähemmän vapautta, enemmän turvaa ja onnea. Ehkäpä oli hyvä pohtia, onko valinnan vapaus aina ja kaikkialla paras ratkaisu.

Kaikki on mahdollista - mutta onko se hyvä asia?

Barry Schwartz esittää TED-puheensa lopussa rohkeasti, että olisimme onnellisempia, jos eläisimme kuvitteellisessa kalamaljassa. Ajatus siitä, että kaikki on mahdollista (jota monet valmentajatkin toitottavat..), voi olla lamauttavaa. Jos kaikki on mahdollista, mitä oikein valitsen? Ja mitä jos se osoittautuukin vääräksi valinnaksi? Suurin osa valmennettavistani tulee tapaamaan minua jonkun muutos- tai valintatilanteen johdosta. Takana voi olla jopa vuosien pohdinta siitä, mihin suuntaan pitäisi lähteä ja mikä valinta olisi se oikea. Vaikka moni toisaalta kaipaa toivoa ja rohkaisua siitä, että "kaikki on mahdollista" ja ”kyllä sinusta on siihen, kun vaan päätät niin”, kaikista tyytyväisempiä ovat ne, jotka saavat valmennuksessa rajattua selkeästi vaihtoehtonsa ja otettua ensimmäisen konkreettisen askeleen. Monelle oivallus siitä, että ”kun et voi kuitenkaan tietää mihin valintasi johtaa, parasta vaan valita joku”, auttaa menemään eteenpäin ja lopettaa turhauttavan jossittelun ja epävarmuuden. Paras hetki on tavata tuo sama ihminen muutaman viikon kuluttua ja kuulla, miten asiat alkoivat loksahdella paikalleen, kun vaan alkoi tekemään. Itsekin olen hokenut viime aikoina mantraa ”Action cures fear”. Turha jäädä liikaa pohtimaan ja puntaroimaan, tekee vaan!

MeNaiset 8/2015 | 20.2.2015

Dr. Barry Schwartzin TED-puhe

Ilman jälkiviisautta ei olisi historiaa - eikä parempaa tulevaisuutta


Vanha kirja
Jatkuva uudistuminen on elinehto, vain muutos on pysyvää. On pysyttävä mukana virrassa. Niinhän meille sanotaan. Itse asiassa uudistumme koko ajan, halusimmepa tai emme, ja nopeammin kuin uskommekaan. Riittää kun vilkaisee parin vuoden takaisia valokuvia itsestään tai lukee ajatuksiaan menneiltä vuosilta tai kuukausilta. Tulee epätodellinen olo. Minäkö tuo olen, noinko tosiaan ajattelin, tuoltako oikeasti näytin. On itse asiassa huomattavasti vaikeampaa pysyä jatkuvasti samana kuin muuttua.

Lue lisää..